keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Heittäytymisen hankaluus...

Maananataina treenattiin tokoa ja tänään keskiviikkona agia. Jäin jo maanantain treenien jälkeen pohtimaan, että miks mä en osaa tehdä toko-treeneistä samalla tavalla koiralle (ja miksei itsellenikin) hauskoja ja hulvattomia kuin agi-treeneistä!? Tänään samainen tunne voimistui, kun treenit ei menneet ihan täydellisesti, mutta silti koiralla oli älyttömän kivaa!!!

Taustalla varmaan on mun oma epävarmuus, kun joudun tokossa vielä käyttämään aivokapasiteetista isoimman osan oman tekemiseni hallintaan ja yritän kontrolloida liikkeitäni niin kai se vähän "jää päälle" siihen palkkausvaiheeseenkin. Ja sen seurauksena koirakaan ei intoudu hurvittelemaan samalla tavalla kuin agissa, jossa olen itse jo heiman rennompi eikä omaa liikettä muutenkaan tarvii niin tarkkaan kontrolloida (ajoitusta ja liikkeen suuntaa toki,mutta olennaisia muuttujia on silti vähemmän kuin tokossa) ja se tulee osittain jo selkärangasta. Ristiriitaista, että oman epävarmuuteni takia teen treenistä koiralle helposti tylsän!?

No, ihan hyvä treeni me maanantainakin saatiin aikaiseksi, vaikka tuohon omaan käyttäytymiseen palkkauksessa täytyykin yrittää kiinnittää huomiota.
- Hyppy oli hyvä, selvästi on hoksannut jutun idean.
- Luoksetulot ok, mutta ehkä pitäisi päästä tekemään läpijuoksuja...? Nyt tietää saavansa lelupalkan jalkojen välistä ja tulee "asenteella" jo kaukaa ja sitten helposti ennen leluun iskemistä tulee "räyh".
- Seuraamiset kai ihan ok. Vasemmalle käännöksissä ei käytä kunnolla takapäätään, joten sitä täytyy treenata ihan erikseen. Tytti pisti meidät seurauttamaan ihan penkkien/katsojien lähellä ja niistä otti hieman häiriötä. Eli lisää myös häiriöseuraamista.
- paikallaistuminen hyvä
- paikallamakuusta nousi pari kertaa istumaan, meni käskystä takaisin maate. Aika monta yksittäistä häiriötä tuli makuun loppupuolella, mutta pysyi kuitenkin paikallaan.
- suora ruutu pitkältä matkalta hyvä. Tytti kävi tokalla toistolla "varastamassa" lelun ruudusta ja palkkasi sivusta heittämällä eli saatiin eka toisto tyhjään ruutuun!

Tänän agitreeneissä teemana takaaleikkaukset. Ne meni ihan ok, mutta vaikeuksia oli koiran kääntämisessä kahden suoran putken jälkeen... Aikamoisen vauhdin nimittäin saa Killiäinen aikaseks ja sitten ampuu putkesta pitkäksi. Täytyy alkaa jossain vaiheessa treenaamaan putkijarrutuksia... Puomi tehtiin kokonaisena (ei vielä radalla) ja se toimi hienosti! Keinullakin ollaan jo tosi lähellä valmista suoritusta, ihan vähän tänään vielä kevensin putoamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti