perjantai 9. joulukuuta 2011

Maanantain aktiivipäivä

Maanantaina oli aktiivipäivä, kun jatkoin viikonloppua tiistaiseen itsenäisyyspäivään asti. Ensin varasin päivällä tunniksi Sporttikoirahallin ja olin siellä treenaamassa Bitin, Kyllin ja Pikin kanssa. Pääasiassa tehtiin tällaista suoraa edes-takaisin, renkaalla oli sivut tukittu ettei tulisi kehikon välistä hyppäämisiä:


Bitin kanssa päätavoitteena irtoaminen ja eli kutsuin sen about kakkosesteen luota ja jo kolmosesteeltä lähetin putkeen. Ja sitten samaa reittiä takaisin ja palatessa jälleen eteenlähetys. Muutaman toiston se vaati eli meinasi jäädä renkaan jälkeen pyörimään/ihmettelemään (renkaan oikealla puolella oli kepit ihan hollilla), mutta hyvin se sitten lopulta lähti irtoomaan :) Tehtiin myös keinulla päähänjuoksutusta ja jotain muutakin radanpätkää, että saatiin kontakteille pysäytyksiä.

Kyllin kanssa oikeastaan sama tavoite eli putkeen irtoaminen. Se ei millään meinannut hoksata, että voi juosta putkeen vaikka minä jää selvästi taakse. Vähän joutui vääntämään rautalankaa, kun intoakin oli taas niin paljon, ettei koira edes kuunnellut/katsonut ollenkaan mun ohjausta :-D No, saatiin sitä virettä sitten sen verran alemmas, että alkoi kuuntelemaan ohjeistusta. A-este tehtiin ekaa kertaan kokonaisena pariin kertaan. Alastulossa piti muistuttaa oikeasta kontaktisuorituksesta, mutta uskoisin, että meni perille :-) Otin myös ihan muutaman hypyn korkeammilla rimoilla ja Kyllillä on selvästi ymmärrys, että rimasta pitää mennä yli, mikä tässä vaiheessa onkin ihan riittävä tieto :-D

Pikin kanssa tehtiin ensin pelkkää putkea, sillä sillä ei tainnut olla kovin paljon putkesta toistoja takana (ainakaan mutkaputkesta). Hienosti se sinne kuitenkin kipitti <3 ja renkaankin hyppäsi reippaasti. Vielä on estehakuisuudessa tekemistä eli koira lähtee helposti ohjaajan perään eikä hakeudu esteelle, mutta se on vaan harjoituksen puutetta :) Intoa ja yhteistyöhaluja on kuin pienessä kylässä!

Agittelujen jälkeen suunnattiin Hyvinkäälle uintireissulle. Uimaan tuli myös kaveri labbiksensa ja 3,5 kuisen hollanninpaimenkoiran kanssa. Kylli oli taas elementissään, Piki kaipasi hieman rohkaisua veteenmenon kanssa ja Bitti meni veteen pienesti pakottamalla :-D Eli kyllä se menee, mutta ei selvästikään yhtään nauti jutusta...

Ja illan päätteeksi vielä Jokelaan tokoilemaan :-) Kylli oli hieno! Kaikki jutut tehtiin namipalkalla (seuraaminen, hyppy, jäävien asentoja, ruutuunmeno, luoksetulo) ja vasta lopuksi reviteltiin lelulla. Namilla pysyy saalisvietti hallinnassa ja silti on riittävästi vauhtia eli toistaiseksi mennään tällä :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti