Kyllin seuraamiselle on tapahtunut jotain!? En mä tiedä mitä, mutta se tuntuu hetkittäin oikeesti TEKEVÄN TÖITÄ ja hakevan ihan oikealle paikalle (toim. huom. mun mielestä oikealle eli voi todellisuudessa olla ihan väärä...). Ihan lyhyitä toistoja ja monipuolisesti kaarroksia, käännöksiä, askelsiirtymiä ollaan otettu; oliskohan se tajunnut jotain? Monenlaisissa paikoissa ollaan ihan vaan tehty lyhyitä toistoja; parkkiksilla, pihalla, olohuoneessa, agihalleissa jne. jne. Täytyy toivoa, että tekee edes suunnilleen oikein... Paikallamakuuta on kanssa treenailtu ruokakupilla. Olen jättänyt koirat johonkin odottamaan, kun menen laittamaan sapuskat valmiiksi. Sitten käyn rauhallisesti palkkaamassa makuulle ja sitten mennään syömään hyvässä järjestyksessä :-)
Tänään olikin taas Kyllin agi-ilta. Kyllin kanssa treenaaminen on viikko toisensa jälkeen kivempaa! Se on oppinut käyttäytymään hallissa eli keskittyy mun kanssa tekemiseen eikä yritäkään muiden luokse vaikka tehdään jotain treeniä ihan vierekkäin. Tänään se ei myöskään juurikaan paukuttanut päätänsä kentän reunalla, ehkä kerran haukahti, kun tutustuin rataan; se olikin sellainen toiminta, josta ehdottamasti haluaisin eroon....
Tänään tehtiin taas pitkästä aikaa keppejä ja etupalkalla etenee hyvin, vaikka jättäisin muutaman verkon välistä. Itse olen tahallini jättäytynyt reilusti taakse/tehnyt takaaleikkauksia/lähettänyt mun rintamasuuntaa vastaan kepeille jne, jotta Kylli ei välittäisi mun tekemisistä vaan tekis itsenäisesti kepit loppuun asti.
Radalla tänään takaakiertoa, päällejuoksua ja vastakädellä vetoa. On mulla ajoituksessa opiskeltavaa, mutta on se hieno tunne sit kun homma natsaa :-) Kylli reagoin hyvin ohjaukseen eli jos MÄ vaan osaa niin koira kyllä toimii :-) Kertaalleen vetäsin oikein kunnon komian ilmalennon; jalat alta, kun kompastuin neloshypyn ohjauksessa putkeen :-D Nimenomaan tuon neloshypyn ohjauksen ajoituksessa oli haasteita. Kakkos- ja kolmoshyppyjen päällejuoksut toimi tosi hienosti, mutta meinasin väkisin jättää neloshypylle käännön liian myöhäiseksi, kun keskityin vetämään koiran oikealle puolelle hyppyä ja toisaalta putkesta ohi. Mut lopulta koko ryhmä sai kehuja päällejuoksujen toimivuudesta :-) Meillä onkin nyt tosi kiva ryhmä, kun yksi sekasortoa aiheuttanut (ei-ihan-hallussa-oleva) aussie jättäytyi ryhmästä pois.
Kysäisin Juhan mielipidettä vielä hyppyyttämisestä ja sanoi, että hänen mielestään voi hyvin yksittäisillä hypyillä tehdä minikorkeuksia; tekniikkatreenit tehdään vielä toistaiseksi rimat maassa (hallilla on Agimetin-alumiiniesteet ja n. 5cm halkaisijaltaan olevat muovirimat eli joutuu koira niillä sentään vähän rytmittämään askeleitaan).

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti