Tänään vuorossa sunnuntaitreeni Jokelassa. Pakkasta oli rapsakat -15 astetta, mutta kyllä siellä kentän laidalla mukavasti silti kolmisen tuntia vierähti :)
Kyllin treenit:
Seuraaminen: tuntui aika hyvältä, kun tehtiin rytminvaihdoksia. Vielä paikoitellen irtoaa optimaaliselta paikalta, mutta palaa siihen kyllä eli hyvävireisiä treenejä tarvitaan paikan vahvistamiseksi. Mun omassa liikkeessä ja käännösten/pysähdysten ennakoinnissa on vielä paaaaaaljon toivomisen varaa ;)
Luoksetulo: jätin koiran istumaan ja ekalla kerralla palasin pitkältä matkalta takaisin palkkaamaan istumisesta. Paikallaistuminen on ollut vähän levoton eli välillä on sitä mieltä, että tästä lähdetään liikkeelle (agilitylähdössä istumisilla voi olla tämän kanssa jotain tekemistä), mutta tällä kertaa Tytin mukaan istui ihan kohtuullisen rauhallisesti. Toisella kerralla kutsuin, juoksin taaksepäin ja palkkasin lelulla jalkojenvälistä. Näin tehden tulee vauhdilla eikä ota saalisloikkaa... Tehdään näin vielä muutaman kerran ja vahvistetaan erikseen eteenistumista lyhyeltä matkalta niin sitten parin viikon jälkeen voisi kokeilla osataanko nuo yhdistää kokonaiseksi liikkeeksi...
Ruutu: irtoaa ruutuun tosi hyvin eli hahmottaa hienosti, mihin odotetaan menevän. Lelupalkka on nyt muutaman viime kerran viety salaa ruutuun ja olen jonkun kerran ottanut lähetyksen myös tyhjään ruutuun ja palkka heittämällä.
Hyppy: irtoaa hyvin hypylle, no problems :)
Asentoja täytyy edelleen vahvistaa eli kierrosten noustessa erityisesti seisominen on vaikea... Namipalkalla toimii kohtuullisesti
Lopuksi otettiin vielä luoksepäästävyys ja nätistihän tuo istui paikallaan :)
Treeneistä kotiuduttuamme päästettiin vielä koirulit pihalle kepin kanssa temuamaan :) Piki ja Kylli kisasivat samasta kepistä ja pitipä nappasta parit kuvat:
Piki Pikiäinen <3 :
Päivän kuva-arvoitus; montako Särkivaaralaista on kuvassa :) ? :
MUN keppi! :
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti