lauantai 3. syyskuuta 2011

Agiliitoa ja huimia harppauksia

Vain viikko edellisestä päivityksestä!?!? Edistystä :-D

Viime viikonloppuna kisattiin Bitin kanssa oikein urakalla. 5 starttia viikonloppuna; lauantaina ei mennyt ihan putkeen... pari vaikeaa putkikulmaa ja muutenkin helteessä ohjaajalta aika jähmeetä menoa. Jotenkin ei jäänyt mitään kerrottavaa mieleen... Oltiin me kympillä jossain kisassa sijoituksilla, mutta kaikenkaikkiaan kisoista jäi huonohko fiilis. Sunnuntaina helteet oli helpottaneet ja radatkin ehkä vähän helpompia ;-) Sunnuntain ratoihin olen tyytyväinen, vaikka varsinaisesti tulosta ei tullutkaan. Ekalta radalta otettiin vitonen, kun eka rima putosi. Bitti ilmeisesti kuumuu nykyään niin paljon, ettei oikein ehdi kiinnittämään huomiota ekaa rimaan, kun on niin kiire radalle :-D Tokalla radalla ratkaisin tämän niin, että jätin koiran reilusti ekan hypyn taakse, mutta kutsuin sen ekan hypyn kohdalta, jolloin Bitillä ei ollut niin kiire saada minua kiinni; tosin tein saman virheen sitten radalla... radan loppuvaiheilla ehdin hypylle turhan hyvissä ajoin ja "vedätin" liikaa. Bitille tuli kiire ja se totesi nopeimman reitin olevan riman ali :-D Vauhtia oli niin paljon etten ehtinyt korjaamaan ennen seuraavaa hyppyä eli tältä radalta hylätty tulos. Mut oikein sujuvaa ja vauhdikasta menoa eli olen tyytyväinen vaikkei tulosta tullutkaan :-)

Torstaina alkoi Bitin kanssa hallitreenit. Eka kerta oli omatoimi-treenit ja tehtiin Mia Laamasen treenirataa, jossa erittäin pitkät viennit esteeltä toiselle. Bitillä oli erinomainen vire ja hyvä vauhti :-) Kepeille kaipaan lisää vauhtia, joten sitä tehtiin muutamaan kertaan erillisenä esteenä etupalkalla. Sitä kautta saa kyllä hyvin lisävauhtia, joten lisää vain harjotuksia! A:n kontakti toimii hyvin, mutta puomilla edelleen hakee pysähtymispaikkaa eli treenattavaa riittää.

Kyllin kanssa oltiin maanantaina tokoilemassa ja meillä molemmilla oli jotenkin hyvä vire :-) Homma toimi mukavasti ja treenistä jäi hyvä mieli! Kyllin kanssa tehtiin luoksetuloa (tavoitteena saada palkattua ENNEN kuin koira haukahtaa ;-) ), seuraamista ja kaukoja (molemmissa alkaa takapää toimimaan!), ruutua ja hyppyä. Ja paikallamakuu ja -istuminenkin tuli muiden liikkeiden ohessa kokeiltua. Hieno koira <3

Kyllin agitreenit oli jälleen vuorossa keskiviikkona. Ohjattujen treenien lisäksi teen Kyllin kanssa agia aina ollessani Bitin kanssa treeneissä/kisoissa, jos vaan jostain löytyy joku vapaa este :-) Kontaktien "nose touch" on saatu todella hyvin vahvistettua; Kylli sietää mun höpötykset ja ohijuoksut jo oikein hyvin ja jäkittää vaan kontaktilla nenä maassa kunnes annan vapautuskäskyn :-D

Juhan treeneissä otettiin aikamoisia harppauksia eteenpäin ja tehtiin muutaman esteen rataa, kun tähän asti ollaan tehty lähinnä yksittäisiä esteitä. Ekalla radalla teemana oli takaakierrot ja tässä tulikin sitten esiin ne meidän ongelmat... eli lähinnä mun ohjauksen ajoitus... Olen pienehkön koiran kanssa tottunut johonkin ajoitukseen ja tuon ison (ja vauhdikkaan) kanssa ohjausliikkeet täytyy tehdä vielä paljon aikaisemmin. No, juuri tämän takia ollaan nimenomaan Juhan ryhmässä opiskelemassa paimenkoiran ohjausta ;-) Toisen ratatreenin teemana oli estehakuisuus eli tavoitteena oli saada koira irtoamaan esteille. Tämä toimi Kyllilla oikein hyvin eli sillä on selkeästi ajatus esteiden suorittamisesta (vs. niiden ohijuoksemisesta ;-D )! Jälleen kerran: hieno koira <3

Tänään kisataan taas 3 rataa Bitin kanssa. Muuten viikonlopun ohjelmaan kuuluu sienestystä ja peuhaamista. Kyllin Piki-sisko on hoidossa ja kaksikolla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti