Eilen päivällä käytiin kunnon metsälenkki, jotta koirat jaksoi kiltisti odottaa autossa, kun vedin keppitreenejä ennen omia rata-treenejä.
Bitin treenit meni ihan kivasti ja oli ihan yhtä innoissaan kuin aina :) Radalla oli pari paikkaa, joissa mun nopeus ei vaan vielä riitä, mutta Bitti pääsi tekemään ne treenikaverin kanssa meidän kouluttajan huutaessa vieressä "juokse, juokse, mene jo!" :-D Bitti on kyseisen ohjaajan omaa koira "hieman" nopeampi, joten vähän homma oli totuttelua, mutta pääsipä Bittikin tekemään vauhdilla rataa :) Loppurata oli syheröisempi ja se saatiin Bitin kanssa hienosti tehtyä, kun vaan lähetän koiran esteille ja luotan siihen, että se irtoaa ne suorittamaan. Siitä olen erityisen tyytyväinen, että loppuradan syheröllä poispäinkäännökset toimivat hyvin, vaikka niiden treenaaminen on ollut aika vähäistä ellei olematonta...
Kyllin kanssa treenailtiin aina muiden suoritusvuorojen aikana. Vähän tokoilua: perusasentoa, parin askelen seuraamista, paikallamakuuta, asennonvaihtoja ja kontaktia. Kaikki nämä taas oikein kunnon häiriön alla. Päästiin myös tekemään putkia ja Kylli hakee jo todella hienosti putkeen pimeästä kulmasta sekä irtoaa eteen putkelle <3 Tehtiin myös pussia, joka laskettiin jo melkein kiinni, mutta sitten vauhti jo hieman hidastui eli ei vielä tällä kertaa laskettu kangasta maahan asti. Myös koirahäiriöt ja -ohitukset sujuivat ihan kivasti, kun vaan muistan kiinnittää niihin huomiota. Kaikenkaikkiaan kivat treenit :)
Tänään on vuorossa Bitin fyssari ja sitä ennen piipahdan duunissa... Samalla ajattelin käväistä Kyllin kanssa ajelemassa vähän julkisilla; suunnitelmassa rengasretki junalla, ratikalla ja bussilla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti