maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kyllin piha-treenit

Viimeisetkin lumet on sulaneet ja piha-treenikausi korkattu! Tähän asti ollaan tokoiluja treenattu terassilla, mutta nyt päästiin etupihan hiekkakentälle laittamaan myös parit alkeisesteet. Etupihan terassinrappusilla mulla on vanerilevy, jonka päälle on ruuvattu mattopala. Rappusilla levyn saa asetettua erilaisiin kulmiin ja hyvin loivalla kulmalla aloitettiin Kyllin kontaktitreenit. Tarkoitus on opettaa 2on-2off kontaktit ja eilen aloitin targetilla+namilla oikean paikan vahvistamisen.

Pujottelun olen ajatellut opettaa 2by2-menetelmällä. Sisäänmenon harjoittelu aloitettiin siis eilen (eli käytännössä kahden kepin välistä juoksu). Tarkoitus on edetä toooooosi rauhallisesti ja toistaiseksi siis treenataan vain tuota sisäänmenoa kahdella kepillä.

Toko-treenit keskittyivät sivulletuloon ja asennonvaihtoihin. Molemmat sujuvat namilla avustettuna tosi kivasti :) Vielä vahvistusta ja sitten aletaan pikkuhiljaa vähentämään käsiohjausta. Isännän avustuksella tehtiin myös parit luoksetulot ja tässäkin on edistystä havaittavissa eli vauhti oli paljon parempi kuin kentällä treenattaessa.

Käytöstavoissaki ollaan menty paljon eteenpäin. Kylli hakeutuu ulos hädille ja osaa nätisti istuen odottaa lupaa ruokakupille. Hihnakävelyä on treenattu aika vähän (ja emäntä on tässä lajissa kovin laiska), joten siihen täytynee panostaa tällä viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti